tiistai 1. huhtikuuta 2008

Hyvää KANNATTAA odottaa!!

Kuten vähän jo aavistelinkin, saapui Pitsiä vai palmikoita -sukkavaihdon paketti tänään!! Kävin iltakävelyllä hakemassa paketin, enkä malttanut odottaa kotiin asti, vaan avasin kävelyn lomassa... ja hyppelyksi meni! :) Taisi kuulla koko kaupunginosa, että olin innoissani ja erittäin iloinen. Ja puolijuoksua, suupielet korvissa kotiin tutkimaan pakettia lisää ja esittelemään muullekin perheelle :) Ja tällaisia ihanuuksia sieltä löytyi:


Nämä mielettömän ihanat sukat ovat siis Heiniltä. Ovat juuri ihanan napakat jalkaan, ja väri on juuri sellainen kuin salaa pienessä mielessäni toivoinkin :) Ilmeisesti Heini on samaa sarjaa päätöstenteon kanssa kuin minä, sillä mukana oli kuutta eri väriä sametti- ja satiininauhaa sukan yläreunaan, kaikki sopivat sukkiin ja minun makuuni ihan täydellisesti (eivät kuvassa pääse kyllä edukseen)! Ja vielä lisäbonuksena namia minun makuuni! :) Kiitos Heini, onnistuit tekemään minut todella onnelliseksi, en osannut odottaa näin huikean hienoa pakettia! :) Parempaa kuvaa eli sukat in action laitan myöhemmin, kunhan ensin sellaiset saadaan otettua. VAU!

Tässä vielä katsaus Pääsiäiseen, orastavan vehnän ja tipujen keskelle. Kummitytölle tein ensimmäisen Calorimetryni. Passeli päähän ja pikainen tehdä. Ohjeen otin täältä. Lankana Maija, puikko nro 3½, silmukoita reilut 110 (en muista enää tarkkaa lukua) ja lyhennettyjä kerroksia tein kunnes jäljellä oli 30 s reunoissa.



Olen minä kaikenlaista muutakin saanut aikaseksi, valmiitakin on ja melkeinvalmiita, mutta eivät ole vielä kuviin päässeet. Viime päivät olen tehnyt neuletakkia (taimikäikinäonkaan) Isolle Siskolle, langat päättelemättä virkkauksista, muuten on valmis. Huomenna pääsee matkalleen Itä-Suomeen. Pois sekin roikkumasta siis :)

1 kommentti:

Saiu kirjoitti...

Aivan ihana väri!!!! siis nuo sukat, vau!