perjantai 4. kesäkuuta 2010

Kaunis, Kauniimpi, Kaaso

Olen tämän kesän morsian ja minulla on kolme ihastuttavaa kaasoa. Tässä heistä yksi upouudessa juhlamekossaan:


Olen asettanut itselleni aikamoisen haasteen luvatessani ommella kaasoilleni samanlaiset mekot häihini... Lisäksi täytyisi "mekottaa" myös morsiusneito. Projektin aloitin jo talvella, mutta koska osaan työllistää itseni niin hienosti, en ole ehtinyt saamaan valmiiksi kuin yhden. Onhan tässä vielä elokuun alkuun aikaa ;) Kaikilla tulee olemaan vihreä mekko, mutta jokainen saa "koristella" omansa yksilöllisesti.


Kankaaksi valitsin taftin, alle tylliä ja vuorikangasta. Esimmäistä kertaa käytin myös rigilene-nauhaa tekemään yläosasta korsettimaisemman. Käytin Burda young fashion -kaavaa nro 8174, jota sitten melko reilulla kädellä muokkailin. Taakse tein ohjeesta poiketen vetoketjun kaveriksi nyörityksen leventämällä keskimmäistä takakappaletta reilusti. Näin mekon korsettiosan saa helpommin tukevaksi, eikä tarvitse jatkuvasti olla nykimässä ylöspäin :) minusta tuo nyöritys on myös kaunis. Jatkoin myös helman pituutta 10 cm ja jätin tylliä näkyviin.



Aika hieno suoritus vaikka itse sanonkin! Ja kaaso on NIIIIIN nätti, eikös olekin?? :) Olen tähän saakka ollut ompelusten osalta "juhlamekkoneitsyt", mutta näemmä osaan tehdä tuollaisiakin :) osaamisestani innostuneena tein sitten itsellenikin mekon... Mekkoa mekon perään... mutta siitä minun "kierrätys - mekosta" hieman tuonnempana.

7 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Upea mekko ja ihana kaaso:)

anpali kirjoitti...

Todella kaunis mekko ja onnistumisen iloa myös tuleviin mekkoihin! Onhan tässä aikaa, mutta monesti se tuppaa kuitenkin käymään vähiin.

Tui kirjoitti...

Upea mekko ja kaunis kaaso :)

Saiu kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Saiu kirjoitti...

Mekko on IHANA ja sä olet niin järettömän taitava!! ("kauniista" kaasosta voi olla sitten montaa mieltä... ;))

(tuo poistettu kommentti oli mun kans, en ollu kirjautuneena sisään niin otin uusiksi. :))

kio kirjoitti...

tosi hieno! ja istuu niin nätisti

Nna kirjoitti...

Se on ihana! Ja kaasokin on kaunis kuin mikä.